Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
Geologiset animaatiot, osa 2 -

Lisää geologisia animaatioita! Lähde mukaan aikamatkalle. 

Hellä jääkausi Seuraava

Toorit (Lauhanvuori, Kansallispuistot)

Toorit ovat rapautumisjäänteitä. Ne ovat kallioperän kohoumia, joiden ympäriltä on kivi murentunut pois. Toorit kertovat tarinaa muinaisesta, nykyistä paljon lämpimämmästä ja kosteammasta Suomesta, jossa satoi paljon ja jossa lämpötila oli kuin tropiikissa. Osittain tämä muinainen ilmasto selittyy mantereiden jatkuvalla hitaalla liikkeellä: Suomi sijaitsi kauan sitten paljon nykyistä etelämpänä. 

Toorit syntyvät, kun vesi ja lämpö tunkeutuvat kallioperän halkeamiin ja rapauttavat kivessä olevia mineraaleja. Rapautumisen edetessä raot kasvavat suuremmiksi ja lopulta koko kivi mureneee. Paikoin kalliossa on kuitenkin kestävämpiä alueita, jossa rapatuminen ei etene yhtä pitkälle kuin niiden ympärillä. Nämä kestävämmät kohdat jäävät ehjiksi. Kun irtomaaksi murentunut kivi kuluu niiden ympäriltä pois, ne jäävät koholleen kuin patsaat. Suomessa tooreja tunnetaan Lauhanvuoren ympäristöstä ja Keski-Lapista. 

Koordinaatit (WGS84): 62.11433, 22.09563

Laajenna kartta