Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
Ihmisiä luonnossa

UNESCOn Geopark-evaluaattorit tulossa heinäkuun lopulla

29.05.2019

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin kansainvälinen arviointi heinäkuussa on tärkeä vaihe kohti UNESCO Global Geopark -jäsenyyttä

Heinäkuun lopulla Geopark-alueelle saapuu maailmalta kaksi arvioitsijaa, toinen Malesiasta, toinen Espanjasta. Arvioitsijoille esitellään aluetta, sen geologiaa, luontoa ja kulttuurihistoriaa sekä miten niitä tuodaan esiin matkailijoiden lisäksi myös paikallisille ihmisille.

UNESCOn näkökulmasta on tärkeää, miten geologisen, luonnon ja kulttuuriperinnön säilyminen turvataan ja miten sen arvo viestitään seuraaville sukupolville ympäristökasvatuksen keinoin yhdessä alueen koulujen kanssa. Geoparkin ja sen arvojen tulee näkyä koko alueella erityisen hyvin, ja alueelle tulevan vieraan tulee heti opastuksesta huomata, että hän on tullut Geoparkiin.

Geoparkin tulee tukea paikallistaloutta, joten myös geomatkailun tilaa, yritysyhteistyötä ja paikallisten tuotteiden edistämistä arvioidaan osana Geoparkia. Paikalliset toimijat ovat mukana arvioinnissa. Alueen sitoutuminen Geoparkin kehittämiseen tulee olla ilmiselvää.

Arvioitsijat viipyvät alueella nelisen päivää ja tutustuvat kaikkiin näkökulmiin, jututtavat alueen ihmisiä ja antavat lopulta lausuntonsa UNESCOlle alueen Geopark-kelpoisuudesta. Sen pohjalta UNESCO Global Geoparks -neuvosto antaa suosituksensa syksyllä UNESCOn hallintoneuvostolle, joka tekee lopullisen päätöksen keväällä 2020.

Toivotamme arvioitsijat tervetulleiksi!

Kuva Kristin Rangnesin tekemästä esievaluoinnista toukokuussa 2018. Kuvan otti Ismo Nousiainen