Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Geopark mukana Suomen Luonnon päivässä Hämeenkankaalla 20.5.2017

20.05.2017

Geopark oli mukana Suomen Luonnon päivänä järjestetyssä Hullaannu Hämeenkankaasta -tapahtumassa. Hämeenkankaan keväisessä kangasmetsässä suuren supan äärellä Koivistonvadilla järjestettiin kaikkia aisteja hivelevä tapahtuma, jossa oli nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille.

Jämijärven VPK järjesti lapsille ohjatun seikkailumetsän, luomutorilla oli tarjolla herkullisia ja terveellisiä tuotteita ja Jämijärven Mieskuoro vastasi musiikillisesta annista Suomi 100 -hengessä. Villiyrttien maailmaan päästiin tutustumaan asiantuntevan ohjaajan, Tiina Kairiston, johdolla. Geologi Pasi Talvitie johdatti yleisön geologiselle luontopolulle, ja lopuksi lähdettiin pyöräretkelle Hämeenkankaan kumpuilevaan maastoon.

Koivistonvadille on rakennettu uusi ja uljas keittokatos, jonka puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksesta saapui avaamaan. Katokseen oli järjestetty pop-up -kahvila Korsuretket Oy:n toimesta. Tapahtumassa oli mukana myös Metsätalous Oy:n edustaja, joka vastaili yleisöltä tulleisiin kysymyksiin.

Hämeenkankaalla hullaannuttiin keväästä Suomen Luonnon päivänä 20.5.2017 ja mm. laskeuduttiin supan pohjalle geologin johdolla