Pohjanmaan suurin kohosuo

Kauhanevan kaksi pääsuotyyppiä. Piirrokset: Tupu Vuorinen.

Soistuminen alkoi, kun mannerjään perääntyessä ja vedenpinnan laskiessa merestä kohosi yhä enemmän maata. Soistumisen edellytyksenä on esimerkiksi ollut, että sadanta on haihduntaa suurempaa. Kauhanevan kohdalla soistuminen lienee alkanut noin 9 000 vuotta sitten kahdesta kosteasta maastonpainanteesta, joista on löydetty myös järvisedimenttejä.

Alueelle levittäytyi ensin saroja, joiden myötä turpeenmuodostus käynnistyi. Turvepatja paksuuntui ajan saatossa niin, etteivät sarojen juuret enää yltäneet saamaan ravintoa maaperästä. Niukemmissa ravinto-olosuhteissa selviävät rahkasammaleet alkoivat silloin levittäytyä alueelle. Suo muuttui vähitellen sadevesiravinteiseksi. Sadevesiravinteisessa suossa pinta- ja pohjavedet eivät enää kuljeta paksun turpeen läpi ravinteita suohon, vaan se on sadannan varassa.

Kauhanevalla on kaksi pääsuotyyppiä, kohosuot ja aapasuot, joiden kesken suoala jakaantuu jokseenkin tasaisesti. Lisäksi kohosuot voidaan jaotella tarkemmin konsentrisiksi kohosoiksi (36 %) ja eksentrisiksi kohosoiksi (7 %). Konsentrisilla soilla selänteet ja avovedet kiertävät korkeinta kohtaa kehämäisesti. Niillä on selvä kuvio, joka käsittää suuria vesialtaita sekä alle metrin korkuisia mättäitä. Eksentristen soiden selänteet puolestaan ovat melko matalia (20-30 cm), ja niiden kuviointi on kohtisuorassa veden virtaussuuntaan nähden.

Keidas- eli kohosuon tasanne on usein nevaa (märkä avosuo), ja keskustaa ympäröi reunaluisu, joka on kuivahkoa rämettä (puustoinen suo). Keidassuon keskusosa on saderavinteiden varassa, mutta laidoilla mukaan voi tulla ravinteita myös kivennäismaasta. Keskusosa on lisäksi ympäristöään korkeammalla.

Aapasoilla pintakuvio on päinvastainen kuin kohosoilla, eli keskikohta on reunoja alempana. Tyypillinen aapasuo on avosuo, jonka keskellä on nevaa tai lettoa, jota kohti vesi virtaa. Keskustan nevoilla on märkiä rimpiä ja kuivia jänteitä. Aapasuot ovat luonteeltaan minerotrofisia, eli ravinteita tulee ympäröivästä mineraalimaasta. Kauhanevan aapasoissa ei ole selkeää suokuviointia, ja ne ovat vähäravinteisia.

Haapakeidas

Erämaamaisemaa Haapakeitaalla. Kuva: Ari Brozinski

Haapakeidas sopii hyvin Kauhanevan erakoituneeksi serkuksi, sillä edellä mainittujen suotyyppien lisäksi aluetta leimaa ennen kaikkea erämainen tunnelma. Laaja ja avara vaikutelma välittyy mm. noin kilometrin pituisella Mustasaarenkeitaan pitkospuupolulla, jonka varrella on esteetön näkötorni. Haapakeitaan ympäristö lienee soistunut samoihin aikoihin Kauhanevan kanssa. Alueella on viisi keidassuota, joiden ravinteiden ja veden saanti on sadannan varassa. Lukuisiin soihin (yli 80 % alasta) tuovat vaihtelua metsäsaarekkeet.

 

Metsähallitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan maaseuturahasto Lauhanvuoren kansallispuisto Kauhaneva-Pohjankangas kansallispuisto