Alla olevaan listaukseen on kootu joitakin geologisia kohteita sekä niiden koordinaatit. Kohteet tulevat olemaan saatavilla myös mobiilissa GeoTreat -sovelluksessa.

Lauhanvuori

Jäätikköjokiuoma (KKJ: 6903363/3248609, WGS84: 62.15181/22.17181)

Ympärillä kohoava, jopa 20 metriä paksuun moreenipatjaan kaivertunut uoma on mielenkiintoinen nähtävyys, sillä sen tarkkaa syntyä ei ole selvitetty. Teoriat uoman muodostumisesta vaihtelevat maanjäristyksistä ja jääkauden jälkeisen roudan sulamisesta aina jäätikkökaivoon asti. Todennäköisesti kyse on kuitenkin jäätikön sulamisvesien kovertamasta muodosta, jota sateet ovat myöhemmin muokanneet.

Korkein ranta (KKJ: 6903513/3248435, WGS84: 62.15324/22.17399)

Seisot nyt Lauhanvuoren korkeimmalla rannalla ja edessäsi avautuu ulappa kohti pohjoista. Korkeimman rannan yläpuolinen alue paljastui suoraan mannerjään alta noin 10 500 vuotta sitten. Tässä kohdin seistessä olisit siis turvassa aalloilta ja tyryskyiltä - ainakin melkein. Ylimmän rannan yläpuolisen rinteen jyrkkyys saattaa nimittäin selittyä aallokon kuluttavalla voimalla, jonka myötä rinteestä on sortunut maamassoja mereen.

Rantavalleja (KKJ: 6901453/3244557, WGS84: 62.12933/22.09757)

Peräkkäisten rantavallien sarja on syntynyt vedenpinnan laskun myötä. Aallokko on kerrostanut soraa ja hiekkaa vallimaisiksi rakenteiksi, jotka tällä alueella muodostavat kauniin ja maastosta erottuvan sarjan. Läheisellä kivijadalla on niin ikään rantavalleja, jotka havaitsee parhaiten ilmakuvasta.

Kivijata (KKJ: 6900821/3244542, WGS84: 62.12635/22.09778)

Lauhanvuoren 500 mijoonaa vuotta vanhaa hiekkakiveä voi parhaiten tarkastella jadoilla, joilla se on jäätikön ja rantavoimien toiminnan myötä paljastunut lohkareina. Jadat keskittyvät läntisille rinteille, jotka ovat aikoinaan avautuneet ulapalle päin ja joita voimakkaat myrskyt ovat ajan saatossa huuhtoneet.

Dyyni (KKJ: 6904933/3246461, WGS84: 62.16441/22.12849)

Dyyni syntyy tuulen kuljettaman hiekan kerrostuessa. Lauhalla dyynejä on syntynyt muun muassa vanhojen rantakerrostumien päälle. Dyynin tuulenpuoleista sivua kutsutaan vastasivuksi ja suojanpuoleista sivua suojasivuksi. Dyynin päällä on harja. Dyyni on myös epäsymmetrinen, ja tuulenpuoleinen sivu on tavallisesti suojasivua loivempi. Tällä alueella on kaksi peräkkäistä dyyniä.

Spitaalijärvi (KKJ: 6901834/324874, WGS84: 62.13776/22.163378)

Edessä avautuva Spitaalijärvi jäi vedenpinnan laskun myötä eristyksiin Itämerta edeltäneestä Ancylus-järvestä noin 9000 vuotta sitten. Maankohoamisen seurauksena järvi sijaitsee nykyään noin 176 metriä merenpinnan yläpuolella.

Spitaalijärveen kertyvä vesi on rinteiden sisällä virtaavaa orsivettä, joka painovoiman vaikutuksesta siirtyy alas rinteitä pitkin. Veden kulkeutumista syvemmälle Lauhanvuoren uumeniin rajoittavat tiivis moreeni sekä sen alla hiekkakivipatja.

Hämeenkangas

Soininharju ja Niiniharju (KKJ: 6859487/32744104, WGS84: 61.77557/22.72057)

Hämeenkangas on kerrostunut harjumaisesti kahden jäätikkökielekkeen väliin hieman aiemmin kuin Pohjankangas noin 11 000 vuotta sitten. Jäätikkökielekkeen reuna on perääntynyt Hämeenkankaan itäpuolella sijaitsevalta sisä-Suomen reunamuodostumalta siten, että jäätikkökielekkeiden välistä on sulamisvesivirran mukana kulkeutunut ainesta, joka on muovannut esimerkiksi Soininharjun paikoin kapean laen ja jyrkät rinteet. Rinteiden jyrkkyys selittyy jääkielekkeillä, jotka ovat estäneet jäätikköjoesta purkautuvan aineksen leviämisen laajalle alueelle.

Isovati (KKJ: 6859282/3275030, WGS84: 61.77411/22.73266)

Hämeenkankaalla on monia hienoja suppia, joista ehkä tunnetuimmat ovat Isovati ja Pikkuvati. Supat ovat syntyneet, kun perääntyvän jäätikön reunaosista lohjennut jäävuori on alkanut sulaa paikalleen harjun päälle. Jää on lopulta sulanut pois, ja muistoksi on jäänyt kuoppa eli suppa.

Uhrilähde (KKJ: 6859956/3276481, WGS84: 61.78099/22.75924)

Hämeenkangas on muodostunut sorasta ja hiekasta. Molemmat johtavat erinomaisesti vettä, ja niinpä alueella on runsaasti pohjavettä. Pohjavesi pulppuaa pintaan lukuisista lähteistä Hämeenkankaan ympärillä.

Kuninkaanlähde (KKJ: 6860079/3264262, WGS84: 61.77476/22.52823)

Hämeenkangas on muodostunut sorasta ja hiekasta. Molemmat johtavat erinomaisesti vettä, ja niinpä alueella on runsaasti pohjavettä. Pohjavesi pulppuaa pintaan lukuisista lähteistä Hämeenkankaan ympärillä.

Kauhaneva-Pohjankangas (KKJ: 6908385/3263364, WGS84: 62.20630/22.44714)

Kauhanevalla on kaksi pääsuotyyppiä: kohosuot ja aapasuot, joiden kesken suoala jakaantuu jokseenkin tasaisesti. Lisäksi kohosuot voidaan jaotella tarkemmin konsentrisiksi kohosoiksi (36 %) ja eksentrisiksi kohosoiksi (7 %). Konsentrisilla soilla selänteet ja avovedet kiertävät korkeinta kohtaa kehämäisesti. Niillä on selvä kuvio, joka käsittää suuria vesialtaita sekä alle metrin korkuisia mättäitä. Eksentristen soiden selänteet puolestaan ovat melko matalia (20-30 cm), ja niiden kuviointi on kohtisuorassa veden virtaussuuntaan nähden.

Katikka (KKJ: 6913165/3256767, WGS84: 62.24484/22.31416)

Katikankanjonin jyrkät rinteet juontavat juurensa viimeisimmän jäätiköitymisen loppuvaiheille noin 10 000 vuoden taakse. Katikka on osa Hyypänjokilaaksoa, joka on syntynyt noin kolme kilometriä leveään pohjois-eteläsuuntaiseen kallion ruhjelaaksoon. Ympäröivää maastoa syvempi laakso on suojannut pinnanmuotoja jäätikön kuluttavalta vaikutukselta, ja alueelta voidaankin tunnistaa viimeisimmän jäätiköitymisen aikana syntyneen harjun lisäksi myös vanhempi harjujakso.

Kanjonit, jotka monin paikoin ovat uurtuneet lähes kohtisuoraan ruhjevyöhykkeeseen nähden, ovat veden uurtamia, ja ne koostuvat hiekasta sekä sorasta. Esimerkiksi Kolmentuulenlakki nousee noin 18 metriä hyvin jyrkästi suoraan kanjonin pohjalta. Syvissä kanjoneissa mutkittelee puroja. Merenpinnan vähitellen laskiessa muotoutui Hyypänjokilaaksosta lopulta merenlahti ennen kuin vedenpinnan muutokset ja maankohoaminen siirsivät rantaviivaa kohti nykyistä sijaintia.

Lapinkaivo ja kiviharju (KKJ: 6915048/3263564, WGS84: 62.26602/22.44196)

Lapinkaivo lienee saanut nimensä alueella asuneiden lappalaisten mukaan. Toisaalta on spekuloitu, että ”kaivo” olisi nimetty järveen hukkuneen lappalaisen myötä. Lukuisista tarinoista huolimatta tunnetaan vesialtaan syntyperä suuremmalla varmuudella. Kyseessä on viimeisimmän jäätiköitymisen loppuvaiheilla jään reuna-alueelta erkaantunut ja paikalleen sulanut jäälohkare. Sulamisen tuloksena syntyi suppa, jonka nykyisin tunnemme Lapinkaivona.

Lapinkaivon takana on hieman vanhempi geologinen muodostuma, jonka synnylle on esitetty ainakin kaksi vaihtoehtoa. Aines saattaa olla peräisin voimakkaasti virtaavasta jäätikköjoesta tai vaihtoehtoisesti jäätikön liikkuessa alueen yli on painavampi aines (lohkareet) painunut syntyneen harjumuodostuman päälle. Komeankokoiset kivenjärkäleet ovat paljastuneet Itämeren edeltäjän, Ancylus-järven, aikana voimakkaiden tyrskyjen huuhtoessa lohkareiden väliin kerrostuneen hienompijakoisen aineksen pois.

Haapakeidas (KKJ: 6890219/3230459, WGS84: 62.02180/21.84509)

Haapakeitaan ympäristö lienee soistunut samoihin aikoihin Kauhanevan kanssa. Alueella on viisi keidassuota, joiden ravinteiden ja veden saanti on sadannan varassa. Lukuisiin soihin (yli 80 % alasta) tuovat vaihtelua metsäsaarekkeet.

 

Metsähallitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan maaseuturahasto Lauhanvuoren kansallispuisto Kauhaneva-Pohjankangas kansallispuisto